Noniin nyt on sitten kuntoutus ohitse ja jo pari päivää taas kotona kerinnyt löhöillä Hymy. Flunssan kourissa, en minä muuten löhöilisi Viaton

Siis mua pyydettiin kirjoittamaan palautetta Apilasta. Ok.. No allasosasto oli kuulemma remontoitu uudestaan (siis remontin jälkeen) ja kyllä se mielestäni nyt ihan hyvä oli. Ehkä pohjan porrastuksesta olisi saanut tiedottaa enemmän ja saunan kiuas olis saanut olla isompi tai kuumemmalla (tuppas oleen kylmä). Askartelutilat olivat vaihtaneet paikkaa pienempään ja kyllähän me purnattiin siitä ku olemme isompiin tiloihin tottuneet. Siellä entisen jalkahoitajan tiloissa se nyt on, eli ei sinne paljon mahdu varsinkaan pyörätuolilla. Tupakkahuone on otettu kokonaan pois käytöstä, joten tupakoitsijat käyvät ulkona säällä ku säällä. Ruokatarjoilu oli entisestään niukentunut. No jos jotain pahaa niin olihan siellä hyvääkin, Hymy kuntosali oli suurentunut valtavasti ja uusia laitteita oli kivasti. Takkahuone oli rakennettu uudelleen mutta en valitettavasti päässyt sitä näkemään, kertoivat vaan että hieno se kuulemma on. Sitten siellä oli aivan uusi paikka nimeltään Lillukka, siinä seurahuoneen tuntumassa, jossa oli kaikki vesikylvyt ja siellä oli ihana uusi kuivavesihieronta. Tässä kuva siitä: Patjan alla on kuumaa vettä.

Ja tuohon mennään makaamaan ja alta alkaa ihanat vesipyörteet hieroa ensin reidet ja sitten pakarat, selän ja hartiat. Ihana rauhallinen musiikki soi kuulokkeiden kautta korvissa ja ihanuus kestää 15 min.

Juu ja purnattiin me siitäkin ku lauantain saunakahvit oli poistettu, siis ei pullakahveja eikä kivaa juttutuokiota. Otsan rypistys Ja siitä laitoin myös palautetta että meille yksilökuntoutujille sais olla näitä "keskustelu" ryhmiä/tapaamisia enemmänkin ku tää yksi ainut "Mitä kuuluu"-ryhmä  jakson alussa.  Hoidot muuten olivat samantasoisia ja niitä oli yhtä paljon ku ennenkin. Itselläni kunto parani taas noin 60% kolmen viikon aikana. Ja olihan siellä taas kiva aikaa viettää, vaikka olikin hiukan hiljaista porukkaa tälläkertaa. Hymy

Ja niin sainhan kipinän alkaa valmistamaan koruja ... hehehehhe .. Laitan kuvia kunhan ehdin.