Voi ei nyt se sitten alkaa, viimeinen viikko tätä ihanuutta. Itku

Kyllä täällä viihtyy ja kunto kohenee päivä päivältä. Tämä viikonloppu oli vaan melkoisen rauhallinen ja hiljainen, ihmisiä oli vain muutama koko talossa.

Seijan kanssa vietettiin eilen elokuvailta auditoriossa ja syötiin itsemme kylläisiksi sipseistä, limukasta ja karkeista..no ruokana oli taas kerran broileria, eli eipä haitannut vaikka oli maha täynnä.

Nyt on ikävä jo pois lähteneitä ystäviä. Toivottavasti tulee viimeiseksi viikoksi uusia tuttavuuksia ja torstaina on sitten minun vetämänä karaokeilta Silmänisku, toivottavasti tulee laulajia.

Eilen oli hoitona ihka uusi kuivavesihieronta, hieno laite muuten Nauru Upeasti hieroo ja rentouttaa lihaksia jaloista ja selästä.

Huomenna on sitten taas arkipäivä ja aherrus alkaa aamusta ja on koko päivän klo 15 asti hoitoja. Kylmä savi, ryhmäjumppa, käsikuntosali, kuntosali, allas ja suspensio huhhuh siinä sitä on kuntoilua kerrakseen, vois terveetkin kokeilla ja tulla sitten sanomaan minulle että "voi ku minäkin pääsisin tuollaiselle lepolomalle" Juu onhan täällä ihana olla ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta hei haloo ei tää mitään lepoa ja juhlimista ole ja toisekseen kyllä vaihtaisin terveen ihmisen kanssa paikkaa millon vaan, ole hyvä ja ota kipuni, leikkaukset yms ihanuudet.

Oho olipas katkeraa tekstiä, mutta joskus ihmiset vaan osaa olla ajattelemattomia ärsytykseen asti, ei pahalla kellekkään.  Viaton

No täytyy tässä lopetella ja kirjoitella taas lisää kunhan aikaa ja fiilistä on.

Kommentoikaa blogiani, kiitos ihanat lukijat. Pusu