Kävin reumatologilla ja vaihdettiin Humira nyt uuteen Simponi nimiseen biologiseen lääkkeeseen. Humirasta oli sivuoireina sydän oireita ja keuhko oireita. Sydän jätti lyöntejä väliin ja oli rytmihäiriöitä. Keuhkot tuntui ahdistavan ja kuiva yskä vaivasi. Simponin pistin perjantaina ensimmäisen kerran ja ainakaan vielä ei ole kovia sivuoireita tullut, ehkä pientä huimausta. Katsotaan jatkossa ja kirjoitan siitä sitten enemmän.

Nyt on sitten päädytty siihen että selkä leikataan ensi elokuussa. Jäykistetään kolmaskin nikama alhaalta. Eli puretaan entinen jäykistys pois ja aloitetaan alusta ja nostetaan yksi nikaman väli ylöspäin. Pahasti instabiili on tällä hetkellä selkä. 9mm liukuma ja entisestään nitkahtanut eteenpäin se kolmas nikama siellä.

Isovarpaan jäykistysleikkaus tulee sitten sen jälkeen keväällä 2015. Kirjoittelen niistä sitten myöhemmin lisää.

Ottaahan se päähän kun on just taas päässyt ns. "elämisen makuun" ja kaikki vapaaehtoistoiminta jää taas tauolle. Ehti noita vp toimintaa kertyäkkin noin 20 erilaista mitä teen tällä hetkellä :) Ihan mahtavaa on ollut ja nauttinut joka hetkestä.