No niin tulihan se talvi meille tänne pohjolaan. On ollut kyllä pitkä ja musta syksy, vettä vaan satanut ja lämpöasteita pitänyt. Jouluna sen verran pikku pakkanen kävi, että vähän saatiin lunta ja jouluntuntua. Nyt on sitten vähän lunta ja pakkasta -16 näyttää mittari.

On ollut todella kiireinen syksy ja siksi päivityskin on jäänyt täällä vähälle. Koko syksyn Joululomaan saakka on ollut toimintaa vapaaehtoisena siellä ja täällä ihan tekemiseksi asti. Uusia toimintojakin on tullut mukaan, ja nyt niitä on kaiken kaikkiaan kertynyt jo 16 erilaista. Aloitin Omaishoitajat ja läheiset ry:n hallituksessa tehtävät tammikuun alusta ja hakemusten täytön avustajana aloitan 21.1 haukiputaalla. Entiset kuntosalit, kädentaidon ohjaus ynnä muut jumpat ja semmoset jatkuvat samaan tahtiin kuin tähänkin asti. Kiva on ku on tekemistä, selkäkin tykkää ja kivut onkin jääneet vähemmälle, hyvä näin. Tuli minulle aika selän röntgen kuvaan helmikuun puolenvälin jälkeen, sitten katsotaan mikä on tilanne siellä ja tehdäänkö vielä mitään kummempaa vai seurataanko tilannetta.

Joulu oli ja meni perinteisesti äidin luona sukulaisten kanssa. Pikkuinen Venla tyttönenkin oli touhukkaana mukana ja sai paljon lahjoja :) ja kävipäs se joulupukkikin katsomassa Venlaa, eikä tyttö ollut moksiskaan, mutta syliin ei mennyt.

Minä sairastuin sitten joulupäivänä kovaan flunssaan, meni ääni ja sain keuhkoputken tulehduksen ja oli mätä poskionteloissa sekä kurkunpään tulehdus kun kävin lääkärissä. Lääkäri määräsi Doximycin kuurin ja astmalääkkeen, ja sillähän siitä sitten päästiin.

Olin ennen joulua kaupungintalolla puhumassa vapaaehtoistoiminnasta.

xlarge-13352902-normal.jpg

Ja joulun jälkeen oli juttu AVEK ystävä toiminnasta Kaleva lehdessä jossa olin haastateltavana

IMG_0001-normal.jpg

Kankaanpäähän sain myönteisen päätöksen kelasta. Ajankohdasta en ole ihan varma vielä mutta keväällä se taas on, kolmen viikon jakso kuntoutusta, ihanaa.

Monenlaista tekemistä, uutta ja vanhaa kuuluu minun kevääseen. Ihan mukava juttu ettei ainakaan aika käy pitkksi :)

Hyvää talven jatkoa kaikille täällä kävijöille ja yritän taas päivitellä..viimeistään Kankaanpäästä...