Kesä meni ja oli aivan mahtavan lämmin, jos ei ihan kuumakin. Hellepäiviäkin on jo tähän mennessä kait 32 tai jotain. Heinäkuu oli tosi kuuma. Äidin kanssa melkein koko kesä istuttiin ulkona keinussa ja minä tein ristipistotöitä, äiti jotain muuta. Venla tyttönen on kasvanut ja oppinut paljon asioita, on se ihana kun on 2,5 vuotias lapsenlapsi :).

Selkä on ollut kipeä ajoittain ja isovarpaiden tyvinivelet tuhoutuneet, ihan kamalat kivut. Kävin selkäkirurgin pakeilla keväällä ja oli puhetta selkäleikkauksesta, ajankohta nyt syksyllä. No se onkin jo sitten seuraavana torstaina eli 14.8.2015. (selkäleikkauksesta alasivussa vasemmalla) Taas menee syksy toipilaana. Kaikki vapaaehtoistoiminta jää nyt sitten tauolle, mutta yritän päästä jo keväällä ainakin jotakin tekemään. Liike on lääke!.

Sain vammaispalvelusta henkilökohtaisen avustajan 30h/kk. Löysin heti ihanan 38 vuotiaan lapsettoman naisen avustajaksi. Hienosti on hänen kanssaan kesä mennyt harjoitellessa. Olemme käyneetkin useassa paikassa, Oulun torilla, Kuivaniemen markkinoilla, Turkansaaressa ja altaalla. Nyt tulee hiukan taukoa kun toi leikkaus tulee, mutta kyllä hän auttaa jonkin verran leikkauksen jälkeenkin (ainakin asioilla käy minun puolesta). Äiti on edelleen omaishoitajana.

Sähkömopo ja pyörätuoli ovatkin tulleet tutuiksi tänä kesänä oikein todella. Ovat kyllä olleet tarpeellisia kun kävelymatkakin on lyhentynyt muutamaan sataan metriin, selän-ja varpaiden kivun takia.

Mutta lisää selänleikkauksesta ja muusta myöhemmin syksyllä.